Hankkeen tavoite
Joukko arvostettuja taloustieteen tutkijoita on suunnitellut uudenlaisen ilmastosopimuksen, joka on samanaikaisesti yksinkertainen ja tehokas. Joukossa on jopa kolme Nobel-palkittua tutkijaa. Saastuttaja maksaa -hanke lisää tietoisuutta tästä ratkaisumallista. Samalla jaamme tietoa kansainvälisen päästöhinnoittelun välttämättömyydestä ja mahdollisuuksista ilmastokriisin ratkaisemisessa.
Nykyiset kansainväliset sopimukset ovat riittämättömiä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi siedettävälle tasolle. Vakavan ilmastokriisin välttämiseksi tarvitaan Pariisin ilmastosopimuksen rinnalle uudenlainen kansainvälinen sopimus, joka alkaa tehokkaasti ohjata koko maailmaa kohti vähähiilistä yhteiskuntaa.
Toteutuessaan kansainvälinen hiilimaksusopimus ratkaisee yhden kansainvälisen ilmastopolitiikan suurimmista haasteista, ns. vapaamatkustajan ongelman.
Tämä luo nykyistä paremman pohjan Pariisin ilmastosopimukseen liittyvien kansallisten sitoumusten tiukentamiselle ja parantaa kansallisten ilmastotoimien hyväksyttävyyttä. Samalla sopimus antaa signaalin koko yhteiskunnalle, että nyt ovat kaikki mukana vähentämässä päästöjä ja että vähähiiliseen teknologiaan investoiminen kannattaa.
Tutkijat eivät harmillisesti edistä tätä ratkaisumallia yhteisenä rintamana. Sen sijaan tutkijat jäävät usein riitelemään yksityiskohdista. Tällöin kaikista oleellisin asia jää huomiotta: tutkijat ovat lähes poikkeuksetta yksimielisiä suurista linjoista. Täysin riippumatta yksityiskohdista, mikä tahansa näistä ehdotuksista olisi merkittävä parannus nykytilanteeseen.
Tutkimustiedon perusteella kansainvälinen päästöhinnoittelu on täysin välttämätöntä, mikäli ilmastonmuutos halutaan rajata siedettävälle tasolle. Tähän lopputulokseen on päätynyt niin Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC, Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD, Maailman valuuttarahasto, Maailmanpankki kuin myös Kansainvälisen energiajärjestö IEA.
Maailmanpankin mukaan hiilipäästöjen hinnoittelu ohjaa yrityksiä pienentämään energiasektorin ja tuotteiden valmistamisen hiili-intensiteettiä sekä kuluttajia valitsemaan vähäpäästöisempiä tuotteita (High-Level Commission on Carbon Prices. 2017 Washington, DC: World Bank). Raportin perusteella hinnoittelun kehittämistä ja laajentamista voidaan pitää täysin välttämättömänä Pariisin ilmastokokouksen tavoitteiden saavuttamiseksi. |
Saastuttaja maksaa -hanke pohjautuu Nobel-palkittujen taloustieteen tutkijoiden ehdotukseen sopimusmallista, joka toteutuessaan edistäisi huomattavasti hiilipäästöjen hinnoittelua kansainvälisellä tasolla – ilman tällaista sopimusta päästöjen hinnoittelu etenee aivan liian hitaasti. Sopimusehdotus perustuu yhteiskuntatieteiden tutkimustuloksiin kansainvälisestä yhteistyöstä. Se hyödyntää neuvottelumalleja, joiden puitteissa maiden voidaan olettaa pääsevän yhteisymmärrykseen ja sopimukseen, vaikka kukin maa toimisi täysin omista itsekkäistä lähtökohdistaan käsin. |
1. Sopimus tehdään ensin vain kolmen talousalueen kesken: EU, USA ja Kiina. Näiden yhteenlasketut päästöt ovat noin puolet globaaleista päästöistä.
Vuonna 2022 on myös ehdotettu mallia, jossa sopimus tehtäisiin G7-maiden kesken. Tämäkin on hyvin varteenotettava vaihtoehto.
2. Neuvotteluissa sovitaan ensisijaisesti vain yhdestä asiasta: hiilipäästöjen minimihinnasta, jonka kukin maa sitoutuu asettamaan haluamallaan tavalla. Vaihtoehtoja ovat ainakin päästökauppa, hiilivero, hiiliosingot ja näiden erilaiset yhdistelmät.
Suosittelemme lämpimästi lukemaan Suomen Ekomodernistien artikkelin liittyen eri vaihtoehtoihin hiilen hinnoittelemiseksi: Miten eroon fossiilisista?
Oleellista on, että rahaa ei siirry maiden välillä ollenkaan. Kaikki hiilimaksuista kerääntyvät tulot pysyvät kyseisen maan tai talousalueen sisällä aivan kuten verotulot, ja jokainen sopimuksen osapuoli saa itse päättää miten kerätyt tulot käytetään.
Yksinkertaisimmillaan sopimuksessa sovittavan hinnan määritelmä on hyvin yksinkertainen: valtion keräämät hiilimaksut jaettuna päästöjen tonnimäärällä.
3. Neuvotteluissa jokainen maa esittää kuinka korkean hinnan on valmis asettamaan päästöille. Sopimus tehdään alhaisimman tarjouksen mukaisesti.
Syy tämän kyseisen neuvottelumallin käyttöön on perusteltu perinpohjaisesti kirjassa Global Carbon Pricing, joka on ladattavissa ilmaiseksi PDF-muodossa täältä: https://carbon-price.com/wp-content/uploads/Global-Carbon-Pricing-June-2017.pdf
4. Hiilimaksun minimihinnan lisäksi voidaan sopia hiilitulleista ja vastikkeellisesta rahoituksesta, joilla houkutellaan muita maita liittymään sopimuksen piiriin.
Näiden avulla sopimus saadaan kasvatettua maa kerrallaan maailmanlaajuiseksi, eikä hiilimaksu heikennä maiden kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla.
Monet tutkijat painottavat ilmastorahoituksen tärkeyttä, jotta sopimuksesta tulee globaalisti oikeudenmukainen ja kestävä. Osapuolet on silti ensin saatava neuvottelupöydän ääreen keskustelemaan hiilipäästöjen minimihinnasta. Länsimaiden kesken tapahtuva päästöhinnoittelu ei vielä yksinään haittaisi kehittyviä maita millään tavalla. Ilmastorahoituksesta tarvitsee sopia vasta hiilitullien yhteydessä.
Tässä yhteydessä ilmastorahoitus voidaan määritellä vastikkeelliseksi, joka olisi länsimaille helpompi sulattaa kuin vastikkeeton rahoitus. Nykyinen ilmastorahoitus on riittämätöntä ja vastikkeellisuus helpottaisi rahoituksen nostamista tarvittavalle tasolle.
“
“Suunnitellessani uutta Suomen ilmastopolitiikkaan vaikuttavaa kampanjaa, minua vaivasi jatkuvasti tunne siitä, ettei lähestymistapa ole riittävä suhteessa ongelman mittakaavaan. Saastuttaja maksaa -hanke käynnistyi, kun suostuin lopulta pohtimaan mikä riittäisi.”
Juuso Voltti
Ilmastorintaman koordinaattori
Kansainvälisen hiilen hinnoittelun välttämättömyydestä ilmastonmuutoksen hillinnässä on tehty lukemattomia tutkimuksia. Suosittelemme aloittamaan kirjasta Global Carbon Pricing: The Path to Climate Cooperation. Kirja on ladattavissa ilmaiseksi PDF-muodossa täältä: https://carbon-price.com/
Kirjaan on koottu kattava kokoelma yhteiskuntatieteiden tutkimustuloksia valottavia artikkeleita ja sisältää myös lähdeviitteet tutkimuksiin, joiden perusteella artikkelit on kirjoitettu.
MacKay et al. 2015: Price Carbon – I will if you will (Artikkeli on kirjoitettu ennen Pariisin ilmastosopimusta ja edelleen täysin ajankohtainen, koska Pariisin ilmastoneuvotteluissa kävi juuri niin kuin tutkijat ennustivat.)
Green, McKibbin, Picker 2010: Confronting the Crisis of International Climate Policy: Rethinking the Framework for Cutting Emissions (Artikkeli on todellakin vuodelta 2010, joka osoittaa miten pitkään sekä ongelma että ratkaisu ovat olleet tiedossa. Huom! Vaikka periaate on sama, on Saastuttaja maksaa -hankkeen sopimusehdotus huomattavasti yksinkertaisempi kuin tässä artikkelissa ehdotettu malli.)
Nordhaus 2015: Climate Clubs: Overcoming Free-Riding in International Climate Policy
Nordhaus 2015: Climate Clubs to Overcome Free-Riding
Carattini S., Kallbekken S., Orlov A. 2019: How to win public support for a global carbon tax
The Energy Policy Institute at the University of Chicago and The AP-NORC Center: Is the Public Willing to Pay to Help Fix Climate Change?
Ostrom E. 2009: A Polycentric Approach for Coping with Climate Change
Alla olevista linkeistä voit lukea perinpohjaisemman kuvauksen hiilimaksusopimuksen periaatteista ja sen realistisuudesta.
Työsuunnitelma ja liite on kirjoitettu apurahahakemuksia varten vuonna 2019. Ikävä kyllä hanke ei tuolloin saanut rahoitusta tarvittavien selvitystöiden tekemiseksi. Maailmantilanne ei kuitenkaan ole kolmessa vuodessa muuttunut millään tavalla paremmaksi, vaan kansainvälinen sopimus on edelleen välttämätön globaalien päästöjen saamiseksi kuriin.
Nobel-palkittujen taloustieteen tutkijoiden ehdotus ei ole saanut ansaitsemaansa huomiota, eikä se ole vieläkään tavoittanut laajasti edes poliitikkojen tietoisuutta. Ainoastaan William Nordhausin Climate Clubs -malli on päässyt maailmanpolitiikan kartalle ja sitä on viime aikoina pyritty edistämään G7-maiden välisenä sopimuksena: https://apnews.com/article/climate-g-7-summit-politics-global-trade-olaf-scholz-0149eb0989891bd7b308e866c63ca7f3
William Nordhausin ehdotus noudattaa hyvin pitkälti yllä kuvattua neuvottelumallia. Ainoa merkittävä ero on tavassa, jolla Nordhaus esittää sen. Nordhausin teksteissä Climate Clubs -malli korvaisi YK:n ilmastoneuvottelut. Pitkään ilmastoneuvotteluita seuranneina emme pidä tätä kovinkaan realistisena – emmekä myöskään tarpeellisena. Päästöhinnoittelun sopimus voidaan aivan hyvin rakentaa nykyisten ilmastosopimusten tueksi, jolloin sopimukset tukevat toisiaan ilman merkittävää päällekäisyyttä.
Pidämme edelleen taloustieteen tutkijoiden ehdotusta ja sopimusmallia erinomaisena.
Nykyinen kehitys kohti kansainvälistä sopimusta on kuitenkin niin hidasta, että työryhmämme on kehittänyt toisenkin polun kohti samaa päämäärää. Tässä mallissa kansainvälistä päästöhinnoittelua edistetään yksi sektori kerrallaan, aloittaen lentosektorista. Ehdotus on esitetty lyhyesti täällä:
Jos sinulla heräsi kysymyksiä tai haluat tulla mukaan toteuttamaan kampanjaa, niin ota rohkeasti yhteyttä!
– Juuso Voltti: 050-5251456
– info@saastuttajamaksaa.fi
Copyright 2019-2022 – Juuso Voltti – Saastuttaja maksaa -hanke